10 VUOTTA

Eilen meille tuli täyteen kymmenen vuotta yhdessäoloa. Tapasimme ensimmäisen kerran 31.5.2009 ja nyt siitä päivästä on kulunut jo 10 vuotta. Aika on mennyt tosi nopeasti ja en voi uskoa, että olemme tunteneet toisemme jo kymmenen vuotta. Yhdessä on koettu ja kasvettu paljon matkamme varrella. Kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon iloisia ja onnellisia hetkiä, mutta välillä on tietenkin myös vähän vaikeampiakin hetkiä, joista on yhdessä selvitty ja ne ovat vain lujittaneet suhdettamme. Meidän suhteen vahvuus voisi olla se, että pystymme puhumaan kaikesta ja itselleni on tärkeää, että aina puhutaan asiat läpi, jos jokin asia vaivaa. Hän on sekä avopuolisoni että paras ystäväni ❤

Vuosi sitten heinäkuussa menimme kihloihin Pariisin reissullamme ja kuvituksena on meidän kihlajaiskuvat. Pariisi on aina ollut lempikaupunkini ja nyt sillä on vielä erityinen paikka sydämessäni. Häitä ei olla vielä sen enempää ehditty suunnitella ja vuottakaan ei vielä olla lyöty lukkoon. Ensiksi ajattelimme, että vuonna 2020 olisi kiva mennä naimisiin, mutta siihen olisi enää vuosi aikaa, niin en tiedä, ehditäänkö siihen. Todennäköisemmältä nyt näyttää, että mennään naimisiin vuonna 2021.

Haluamme melko pienet häät eli vain ydinperheen ja läheisiä ystäviä. Lisäksi meidän koirat olisi tärkeä saada mukaan häihin. ❤ Haluaisimme, että Stella ja Luna olisivat meidän sormuskoiria, joten pitäisi löytää koiraystävällinen paikka hääpaikaksi. Lisäksi haluaisimme koirat mukaan hääkuvaan, koska kihlajaiskuviin he eivät päässeet.

Pohdimme vielä, että missä pitäisimme häät, joko Suomessa tai ulkomailla. Suomessa olisi helpointa pitää häät ja kaikki vieraat pääsisivät helposti juhliin. Vuodenaika mietityttää myös. Kesät ovat Suomessa hyvin epävakaisia, joten täytyy varautua siihen, jos kesällä on häät, että hääpäivänä saattaa sataa vettä ja olla hyvinkin koleaa. Talvella olisi tunnelmallista mennä naimisiin, varsinkin jos ulkona olisi paljon lunta. Haluan, että hääkuvat otetaan ulkona, joten olisi kiva, jos sää olisi hyvä. Säähän ei voi kuitenkaan vaikuttaa ja siitä ei kannata stressata. Uskon kyllä, että taitava valokuvaaja saa säällä kuin säällä kauniita kuvia. Tärkeintä hääkuvissa olisi, että tunne välittyy ❤

Toisaalta houkuttelisi ajatus pitää häät ulkomailla, esimerkiksi Italiassa tai Etelä-Ranskassa. Tietysti koirien saanti ulkomaille on hankalampaa, mutta olemme jo miettineet, että ajaisimme autolla, koska koirat pitäisi laittaa lentokoneessa ruumaan, emmekä sitä haluaisi. Voisimme häiden jälkeen kierrellä autolla ympäri Eurooppaa ja koirat saisivat olla häämatkalla mukana. Mitä olen kuullut, niin ulkomailla järjestettävät häät eivät tulisi paljoa kalliimmaksi kuin Suomessa järjestettävät. Lisäksi esimerkiksi Italiassa ja Ranskassa viinit ja ruoat sekä kukat ovat halvempia kuin Suomessa. Halvimmaksi tulisi vuokrata joku iso villa, missä häät pidettäisiin ja mihin vieraat mahtuisivat majoittumaan.

Tärkeintä kuitenkin on, että häämme ovat rento ja iloinen juhla, missä on hyvää ruokaa, musiikkia ja paljon tanssimista. Tulen jatkossa kertomaan enemmän hääsuunnitelmista, kun päätämme, että missä ja milloin pidämme ne. Pitää nauttia nyt tästä ajasta, kun voi suunnitella häitä ja häät on vielä edessä ❤

Haluan loppuun vielä kertoa näin 10 vuoden kunniaksi 10 syytä, miksi rakastan avomiestäni ❤

  1. Hän pistää minut ja koirat aina etusijalle.
  2. Hänellä on suuri sydän.
  3. Hän saa minut tuntemaan itseni tärkeäksi.
  4. Hän on hyvin eläinrakas ihminen, joka ei halua satuttaa hämähäkkiäkään. ( Itse pelkään hämähäkkejä ja jos näen hämähäkin huudan miestäni tappamaan sen, mutta hän kantaa sen ulos). Hän on niin ihana ja huolehtivainen Stellaa ja Luna kohtaan. Joka ilta hän antaa heille hyvänyön suukot, mikä on tosi suloista.
  5. Hän on avulias.
  6. Hän on kohtelias. Hän kiittää aina ja osaa pyytää anteeksi. Näitä piirteitä arvostan ihmisissä suuresti.
  7. Hän saa minut hyvälle tuulelle ja nauramaan, jos olen surullinen.
  8. Hän on hyväntuulinen ja iloinen.
  9. Hän osaa olla romanttinen ja näyttää tunteensa.
  10. Kokonaisuus. Rakastan häntä sellaisena kuin hän on ❤
Kuvat: Cengiz Ozelsel/ Adagion studio

Syitä olisi tullut vaikka miten paljon, vaikea oli tiivistää vain kymmeneen syyhyn 🙂 Tuli nyt pitkä postaus ja höpöteltyä samalla hääsuunnitelmista. Toivottavasti tykkäsitte kuitenkin!

Pitäisi teettää muuten näistä kihlajaiskuvista joku kuvakirja. Olisi kivempi selailla paperisina kuvia, kuin tietokoneelta katsoa.

Ihanaa viikonloppua ja onnea kaikille valmistuneille! Nyt tulee myös 10 vuotta itselleni lukiosta valmistumisesta ja kaksi vuotta jo yliopistosta valmistumisestakin! Huh, kun aika menee nopeasti!

❤ :lla Henna-Riikka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s